Wilsu
Etusivu Seurainfo Juniorit Jäsenyys Galleria Linkit Yhteystiedot
Sulkapalloa Lappeenrannassa


Sulkapalloseura WilSun historia lähtee aivan 1980-luvun alusta, jolloin Tampereella opiskellut Antti Suppanen alkoi Lappeenrantaan tultuaan koota ympärilleen lajista kiinnostuneita. Pelattiin Armilan koululla ja Kourulan salissa kokeillen, miltä laji tuntuu. Kun harrastajia oli enemmänkin, saatiin kenttiä urheilutalolta, ja kuuden kentän reunoilla jopa jonoteltiin pelimahdollisuuksia. Intoa riitti. Tässä vaiheessa Antti Suppanen oli jo tiedustellut Suomen sulkapalloliiton roolia lajin edistämiseksi, mutta eihän liitto "villejä harrastajia" noteeraa, joten tuttujen avustuksella liityttiin jaostoksi ammattipiireissä syntyneeseen lentopalloseura Prismaan.

Urheiluseura Prisman suojissa lappeenrantalaiset pelaajat osallistuivat ensimmäisiin kisoihinsa. Innokkaita nuoria pelaajia oli muutamia ja imatralainen Marko Peltonen oli ensimmäinen kurssitettu valmentaja. Sitten työtä jatkoi Helena Väisänen. Heidän kauttaan Prisman juniorit olivat Suomen kärkeä, mm. Antti Viitikko (Prisman ensimmäinen Suomen mestari MK-12), Mikko Nikunen ja Janne Pölönen.

Vuonna 1993 sulkapallotoiminta oli Prismassa jo niin laajaa, että pidettiin hyvänä ratkaisuna erikoistua uudeksi, yhden lajin seuraksi. Niin syntyi Willimiehen Sulka, joka alkoi myös pitää kansallisia kisoja, ja eliittisarjan kauden viimeinen osakilpailu on kuulunut jo yli kymmenen vuotta seuran normaaliin vuosirytmiin. WilSun järjestämiä kisoja on arvostettu niin pelaajien kuin tuomareiden taholla, ja myös venäläiset pelaajat ovat osallistuneet innolla Lappeenrannan kisoihin.

Tänä päivänä seuran juniorit ovat taas kovassa iskussa. Menestystä on alkanut tulla ja junioreiden SM-kisoissa saatu viime vuosina muutamia mitaleja. Ikähenkilöpuolella Wilsulla on monessa ikäluokassa Suomen kärkipelaajia, joten seuralla on laaja rintama tällä saralla. Mm.Yrjö Viitikko kävi kesällä 2013 hakemassa toisen maailmanmestaruutensa elinsiirtopotilaiden miesten kaksinpelissä sarjassa 60-vuotiaat.

Wilsu on merkittävä toimija suomalaisessa sulkapallossa myös kisajärjestäjänä. Wilsun eliittikisat tunnetaan Suomessa ja Venäjällä hyvin. Viimeisten vuosien aikana Lappeenrannan eliittikisoissa on ollut keskimäärin 75  venäläispelaajaa.

Wilsulaiset toivottavat myös uudet harrastajat tervetulleeksi seuraan kokeilemaan vauhdikasta ja kestävyyttä vaativaa lajia.

© | WilSu Ry. All rights reserved.
Kaakon Nettipalvelu Oy